Yritystarinamme

“Ulkomailla
 saatat oppia enemmän omasta maastasi, kuin maasta missä olet käymässä.”

Kaikki alkoi Aasiasta kun yrityksen omistaja ja toinen perustajajäsen, Taneli, oli viettämässä vaihto-opintojaksoa Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa vuonna 2013. Yhtenä päivänä kaupungilla käyskenneltyään hän poikkesi sisään erääseen liikkeeseen tietämättä millainen vaikutus sillä voisi myöhemmin olla hänen elämälleen. Tuo liike oli paikallinen mobiilitarvikkeiden kivijalkamyymälä. Myymälä ja sen valikoima oli kuitenkin jotain sellaista, mitä Suomessa ei oltu aiemmin nähtykään. Hyllystä löytyi Pikachun muotoisia suojakuoria puhelimille, suojakuoria jotka toimivat samalla peilinä, suojapusseja sukelluskuvausta varten ja paljon muita erikoistuotteita. Hän oli häkeltynyt ja kiinnostunut näkemästään. Samalla mieleen juolahti kysymys: eivätkö suomalaisetkin ansaitsisi monipuolisempia tarvikkeita mobiililaitteilleen? Idean siemen oli kylvetty.

Muutama vuosi vierähti erilaisten myynnin ja asiakaspalvelutöiden parissa, kunnes Taneli sai idean puskea opintojaan yhä pidemmälle yritysidean kolkuttaessa samalla takaraivossa. Oli aika vaihtaa maisemaa idästä keskemmälle Suomea. Jyväskylän yliopiston kampusalueella Taneli tutustui sattumalta uuteen ulkomailta tulleeseen opiskelijaan, Stellaan, kiinalaiseen tyttöön, jonka sydämen Suomi oli vienyt mennessään. Asiat johtivat toiseen ja kolmanteen, ja opintojen loppusuoralla he muuttivatkin yhteen Tampereelle. Kului kuitenkin vielä tovi muissa töissä. Taneli työskenteli ohjelmistojen parissa ja Stella vei suomalaista osaamista Aasiaan. Ohjelmistomyynnin käydessä ruutininomaiseksi Tanelille ja Stellan halu tarjota vuorostaan aasialaisia tuotteita suomalaisille antoi loppusysäyksen yrityksen perustamiselle. Panssari.fi verkkokauppa avattiin jouluna 2019.